Tänä vuonna eräänä syyskuisena keskiviikkona aamulla naapurin Reijo lupasi toimittaa meille perunoita talveksi. Aamupäivällä laitoin tiinun likoon, koska lauantaina leivoimme naapurin Hannan kanssa ruisleipää. Töistä tultuani sain mennä naapuriin Saunaniemeen keräämään tyrnimarjoja. Vein omppuja tuliaisiksi. Arttu 7v oli jo kerännyt minulle viime vuoden tapaan ison rasiallisen marjoja. Teimme niistä kaupat. Kun tulin illan suussa kotiin, löysimme naapurin Ottilian kanssa meidän vintiltä hänelle sopivan lampunvarjostimen. Päivän päätteeksi naapurin Sanna kysyi viestillä, tarvitsenko juustomaitoa pannukakkuun. Tarvitsin ja vaihdoin omppuihin. Kun olin näpäyttänyt tämän tarinan facebook-päivitykseksi huomasin, että naapurissa varttunut Niina kehotti minua viestillä hakemaan ohi kulkiessani heiltä luumuja. Tämä ja kaikenlainen muu vastavuoroinen naapurin jelppaus, osaamisen ja taitojen jakaminen ovat ”normimeininkiä” kylällämme. Itsestä ja läheisistä huolehtiminen sekä yhteisöön osallistuminen on paitsi aikuisen velvollisuus myös iloinen, energisoiva ja hyvinvointia ylläpitävä kunnia-asia ja oikeus.
On huolestuttavaa, kuinka paljon suomalaiset odottavat yhteiskunnan tai ”jonkun muun” huolehtivan toimeentulostaan, lasten kasvatuksesta, vanhusten hoivasta, ilmastokysymyksistä, ystävä- ym. elämän tukiverkostoistaan, jopa ankeasta omasta asenteestaan. Nyt ollaan tilanteessa, jossa valtion ja kuntien varat eivät riitä vastaamaan näihin odotuksiin. Näin on myös Saarijärvellä. Kun yhteisiä resursseja kuluu liian ison porukan oman vastuuttomuuden paikkaamiseen, todellinen tarvitsevuus jää nuolemaan näppejään. Esim. tulevaisuuden tukipilarista, perusopetuksesta leikataan tai työssä käyvien vanhempien lapsille ei järjesty tarpeen mukaista hoitopaikkaa.
Tilanne paranee vain, kun jokainen lisää kykyjensä mukaan vastuuta omasta ja lähipiirinsä hyvinvoinnista. Ihan arkiset pienet teot, kohtaamiset, huolehtiminen ja huomioiminen vahvistavat yhteenlaskettuna hyvinvointia ja samalla vähentävät julkisten palvelujen tarvetta ja kuormaa. Toivon hartaasti, että muutos tapahtuisi hallitusti asennetasolla ilman yhteiskunnan kriisiä ja voimavaroja tuhlaavaa kaaosta.
Jos yhteinen vastuu on ”normimeininkiä” meidän kylällä, se on olemassa ja mahdollista kasvattaa jokaisessa yhteisössä. Lisäksi ystäväni Sirpan fb-kommentin mukaan: ”Tämä ”normimeininki” voisi olla koko Saarijärven vetovoimatekijä! Huolehdittaisiin toisistamme empaattisella, myönteisellä ja iloisella asenteella.” Mikähän pommi ymmärryttäisi strategian luojat ja vetäjät tästä voimavarasta?
Tuire Kettunen
(Kirjoitus on julkaistu Sampo-lehden Vieraskynä palstalla lokakuussa 2019)