Oma apu – paras apu, naapuriapu – yhteinen ilo

Tänä vuonna eräänä syyskuisena keskiviikkona aamulla naapurin Reijo lupasi toimittaa meille perunoita talveksi. Aamupäivällä laitoin tiinun likoon, koska lauantaina leivoimme naapurin Hannan kanssa ruisleipää. Töistä tultuani sain mennä naapuriin Saunaniemeen keräämään tyrnimarjoja. Vein omppuja tuliaisiksi. Arttu 7v oli jo kerännyt minulle viime vuoden tapaan ison rasiallisen marjoja. Teimme niistä kaupat. Kun tulin illan suussa kotiin, löysimme naapurin Ottilian kanssa meidän vintiltä hänelle sopivan lampunvarjostimen. Päivän päätteeksi naapurin Sanna kysyi viestillä, tarvitsenko juustomaitoa pannukakkuun. Tarvitsin ja vaihdoin omppuihin. Kun olin näpäyttänyt tämän tarinan facebook-päivitykseksi huomasin, että naapurissa varttunut Niina kehotti minua viestillä hakemaan ohi kulkiessani heiltä luumuja. Tämä ja kaikenlainen muu vastavuoroinen naapurin jelppaus, osaamisen ja taitojen jakaminen ovat ”normimeininkiä” kylällämme. Itsestä ja läheisistä huolehtiminen sekä yhteisöön osallistuminen on paitsi aikuisen velvollisuus myös iloinen, energisoiva ja hyvinvointia ylläpitävä kunnia-asia ja oikeus.

On huolestuttavaa, kuinka paljon suomalaiset odottavat yhteiskunnan tai ”jonkun muun” huolehtivan toimeentulostaan, lasten kasvatuksesta, vanhusten hoivasta, ilmastokysymyksistä, ystävä- ym. elämän tukiverkostoistaan, jopa ankeasta omasta asenteestaan. Nyt ollaan tilanteessa, jossa valtion ja kuntien varat eivät riitä vastaamaan näihin odotuksiin. Näin on myös Saarijärvellä. Kun yhteisiä resursseja kuluu liian ison porukan oman vastuuttomuuden paikkaamiseen, todellinen tarvitsevuus jää nuolemaan näppejään. Esim. tulevaisuuden tukipilarista, perusopetuksesta leikataan tai työssä käyvien vanhempien lapsille ei järjesty tarpeen mukaista hoitopaikkaa.

Tilanne paranee vain, kun jokainen lisää kykyjensä mukaan vastuuta omasta ja lähipiirinsä hyvinvoinnista. Ihan arkiset pienet teot, kohtaamiset, huolehtiminen ja huomioiminen vahvistavat yhteenlaskettuna hyvinvointia ja samalla vähentävät julkisten palvelujen tarvetta ja kuormaa. Toivon hartaasti, että muutos tapahtuisi hallitusti asennetasolla ilman yhteiskunnan kriisiä ja voimavaroja tuhlaavaa kaaosta.

Jos yhteinen vastuu on ”normimeininkiä” meidän kylällä, se on olemassa ja mahdollista kasvattaa jokaisessa yhteisössä. Lisäksi ystäväni Sirpan fb-kommentin mukaan: ”Tämä ”normimeininki” voisi olla koko Saarijärven vetovoimatekijä! Huolehdittaisiin toisistamme empaattisella, myönteisellä ja iloisella asenteella.” Mikähän pommi ymmärryttäisi strategian luojat ja vetäjät tästä voimavarasta?

Tuire Kettunen

(Kirjoitus on julkaistu Sampo-lehden Vieraskynä palstalla lokakuussa 2019)

Onnenlaakso on asenne

”Aina teidän kylällä on kaikkea kivaa.” ” Miten te keksitte?” ” Ei onnistu meidän kylällä.” Näitä kommenteja olemme kuulleet usein varsinkin Päivä Onnenlaaksossa -tapahtumien jälkeen. Mistä Onnenlaaksossa on kyse?

Touhumme on tuiki tavallista ja kaikkien saavutettavissa. Kylällä on paljon ystävyyttä, välittämistä ja taipumusta hauskanpitoon. Ankeista ja pienistäkin asioista tehdään show ja usein pääosissa onkin pelkkä ilonpito arjen keskellä. Kyläilemään voi mennä ilman ajanvarausta ja verkostot toimivat parhaimmillaan 10 minuutin varoitusajalla. Kylällä on totuttu tekemään, osaamaan ja auttamaan.

Sallivassa ilmapiirissä luovuus elää ja voi kasvaa. Ihminen voi panostaa parastaan yhteisössä, kun ilmapiiri on riittävän vapaa rajoittavista kahleista, kun kukin toimii omana itsenään omilta rajoiltaan ja kunnioittaa toisten yksityisyyttä ja reviiriä, Voidaan tehdä, mitä halutaan ja tietenkin kaikkea, mitä osataan. Ja kylällähän osataan.

Tuttuus, pienet piirit, mutta lisäksi riittävästi monenlaisia ihmisiä tekee kyläyhteisöstä oivallisen kokonaisuuden toteuttaa kiinnostavia asioita yhdessä. Osallistumiskynnys pidetään matalana ja muodollisuuksista vapaana. Kaikki halukkaat otetaan mukaan. On myös lupa olla osallistumatta ja lupa höynäyttää vähemmän kiinnostuneet mukaan. Yhdessä ilo moninkertaistuu, saadaan hyvää aikaan ja jakamalla murheet pienenee.

Kun toimitaan vapaa-ajalla vapaaehtoisesti toiminnan tulee olla hauskaa ja mieleistä. Ideoiden on synnyttävä ja jalostuttava teoiksi kyläläisissä itsessään. Ilo ja innostus on parasta polttoainetta. Silloin voimavarastot karttuvat enemmän kuin kuluvat.

Mielestäni tässä on kysymys asenteesta. Onnenlaakso-elementit ovat olemassa kaikkialla! Ratkaisevaa on iloitsemmeko siitä, mitä meillä on vai suremmeko sitä, mitä ei ole. Olen elänyt kohta 30 vuotta Koskenkylällä. Vartuin ensimmäiset 20 vuotta Pajulammella samanlaisessa ilmapiirissä. Kysymys kuuluukin, onko minulla käynyt mahtava säkä vai onko tämä lopulta perisaarijärveläinen elämänasenne, Paavoilta peritty?

Saataisiinko tämä asenne kenties näkyväksi peripaavomaisen vaatimattomuuden alta kukoistukseen.

Tuire Kettunen

Työnohjaaja

Onnenlaaksoeläjä Koskenkylältä

(Kirjoitus on julkaistu Sampo-lehden Vieraskynä palstalla tammikuussa 2019)