Oma apu – paras apu, naapuriapu – yhteinen ilo

Tänä vuonna eräänä syyskuisena keskiviikkona aamulla naapurin Reijo lupasi toimittaa meille perunoita talveksi. Aamupäivällä laitoin tiinun likoon, koska lauantaina leivoimme naapurin Hannan kanssa ruisleipää. Töistä tultuani sain mennä naapuriin Saunaniemeen keräämään tyrnimarjoja. Vein omppuja tuliaisiksi. Arttu 7v oli jo kerännyt minulle viime vuoden tapaan ison rasiallisen marjoja. Teimme niistä kaupat. Kun tulin illan suussa kotiin, löysimme naapurin Ottilian kanssa meidän vintiltä hänelle sopivan lampunvarjostimen. Päivän päätteeksi naapurin Sanna kysyi viestillä, tarvitsenko juustomaitoa pannukakkuun. Tarvitsin ja vaihdoin omppuihin. Kun olin näpäyttänyt tämän tarinan facebook-päivitykseksi huomasin, että naapurissa varttunut Niina kehotti minua viestillä hakemaan ohi kulkiessani heiltä luumuja. Tämä ja kaikenlainen muu vastavuoroinen naapurin jelppaus, osaamisen ja taitojen jakaminen ovat ”normimeininkiä” kylällämme. Itsestä ja läheisistä huolehtiminen sekä yhteisöön osallistuminen on paitsi aikuisen velvollisuus myös iloinen, energisoiva ja hyvinvointia ylläpitävä kunnia-asia ja oikeus.

On huolestuttavaa, kuinka paljon suomalaiset odottavat yhteiskunnan tai ”jonkun muun” huolehtivan toimeentulostaan, lasten kasvatuksesta, vanhusten hoivasta, ilmastokysymyksistä, ystävä- ym. elämän tukiverkostoistaan, jopa ankeasta omasta asenteestaan. Nyt ollaan tilanteessa, jossa valtion ja kuntien varat eivät riitä vastaamaan näihin odotuksiin. Näin on myös Saarijärvellä. Kun yhteisiä resursseja kuluu liian ison porukan oman vastuuttomuuden paikkaamiseen, todellinen tarvitsevuus jää nuolemaan näppejään. Esim. tulevaisuuden tukipilarista, perusopetuksesta leikataan tai työssä käyvien vanhempien lapsille ei järjesty tarpeen mukaista hoitopaikkaa.

Tilanne paranee vain, kun jokainen lisää kykyjensä mukaan vastuuta omasta ja lähipiirinsä hyvinvoinnista. Ihan arkiset pienet teot, kohtaamiset, huolehtiminen ja huomioiminen vahvistavat yhteenlaskettuna hyvinvointia ja samalla vähentävät julkisten palvelujen tarvetta ja kuormaa. Toivon hartaasti, että muutos tapahtuisi hallitusti asennetasolla ilman yhteiskunnan kriisiä ja voimavaroja tuhlaavaa kaaosta.

Jos yhteinen vastuu on ”normimeininkiä” meidän kylällä, se on olemassa ja mahdollista kasvattaa jokaisessa yhteisössä. Lisäksi ystäväni Sirpan fb-kommentin mukaan: ”Tämä ”normimeininki” voisi olla koko Saarijärven vetovoimatekijä! Huolehdittaisiin toisistamme empaattisella, myönteisellä ja iloisella asenteella.” Mikähän pommi ymmärryttäisi strategian luojat ja vetäjät tästä voimavarasta?

Tuire Kettunen

(Kirjoitus on julkaistu Sampo-lehden Vieraskynä palstalla lokakuussa 2019)

Onnenlaakso on asenne

”Aina teidän kylällä on kaikkea kivaa.” ” Miten te keksitte?” ” Ei onnistu meidän kylällä.” Näitä kommenteja olemme kuulleet usein varsinkin Päivä Onnenlaaksossa -tapahtumien jälkeen. Mistä Onnenlaaksossa on kyse?

Touhumme on tuiki tavallista ja kaikkien saavutettavissa. Kylällä on paljon ystävyyttä, välittämistä ja taipumusta hauskanpitoon. Ankeista ja pienistäkin asioista tehdään show ja usein pääosissa onkin pelkkä ilonpito arjen keskellä. Kyläilemään voi mennä ilman ajanvarausta ja verkostot toimivat parhaimmillaan 10 minuutin varoitusajalla. Kylällä on totuttu tekemään, osaamaan ja auttamaan.

Sallivassa ilmapiirissä luovuus elää ja voi kasvaa. Ihminen voi panostaa parastaan yhteisössä, kun ilmapiiri on riittävän vapaa rajoittavista kahleista, kun kukin toimii omana itsenään omilta rajoiltaan ja kunnioittaa toisten yksityisyyttä ja reviiriä, Voidaan tehdä, mitä halutaan ja tietenkin kaikkea, mitä osataan. Ja kylällähän osataan.

Tuttuus, pienet piirit, mutta lisäksi riittävästi monenlaisia ihmisiä tekee kyläyhteisöstä oivallisen kokonaisuuden toteuttaa kiinnostavia asioita yhdessä. Osallistumiskynnys pidetään matalana ja muodollisuuksista vapaana. Kaikki halukkaat otetaan mukaan. On myös lupa olla osallistumatta ja lupa höynäyttää vähemmän kiinnostuneet mukaan. Yhdessä ilo moninkertaistuu, saadaan hyvää aikaan ja jakamalla murheet pienenee.

Kun toimitaan vapaa-ajalla vapaaehtoisesti toiminnan tulee olla hauskaa ja mieleistä. Ideoiden on synnyttävä ja jalostuttava teoiksi kyläläisissä itsessään. Ilo ja innostus on parasta polttoainetta. Silloin voimavarastot karttuvat enemmän kuin kuluvat.

Mielestäni tässä on kysymys asenteesta. Onnenlaakso-elementit ovat olemassa kaikkialla! Ratkaisevaa on iloitsemmeko siitä, mitä meillä on vai suremmeko sitä, mitä ei ole. Olen elänyt kohta 30 vuotta Koskenkylällä. Vartuin ensimmäiset 20 vuotta Pajulammella samanlaisessa ilmapiirissä. Kysymys kuuluukin, onko minulla käynyt mahtava säkä vai onko tämä lopulta perisaarijärveläinen elämänasenne, Paavoilta peritty?

Saataisiinko tämä asenne kenties näkyväksi peripaavomaisen vaatimattomuuden alta kukoistukseen.

Tuire Kettunen

Työnohjaaja

Onnenlaaksoeläjä Koskenkylältä

(Kirjoitus on julkaistu Sampo-lehden Vieraskynä palstalla tammikuussa 2019)

Olipa kerran.. Päivä Onnenlaaksossa

Olipa kerran.. Päivä Onnenlaaksossa

Syyskuinen lauantai  vuonna 2015, Tuire Kettusen ja Hanna Kaihlajärven perinteinen kuukausittainen ruisleivän leivontapäivä, tällä kertaa Kaihlajärvellä.

Kettusta ketuttaa, on ketuttanut jo jonkun aikaa. Yleinen keskustelu maalla asumisesta huokuu liikaa ankeutta.  ”Maaseutu autioituu, siellä ei ole mitään eikä se kiinnosta ketään”, on väittämä, jota Kettunen on kuullut riittämiin. Kettusen omat kokemukset ja keskustelut muiden maalla asujien kanssa sen sijaan kertovat päinvastaista: maaseudun asukkaat ovat tyytyväisiä ja arvostavat ympäristöään.

”Nyt minä sen keksin!”, touhuaa Kettunen innoissaan jo ovelta saapuessaan Kaihlajärvelle. ”Koska meillä on hyvä kylä, missä meillä on vaikka mitä, niin näytetään se! Avataan ovet, kutsutaan ihmiset katsomaan paikan päälle miten maalla asutaan ja eletään. Näytetään, mitä meillä on!” ”Kuule, itse asiassa olen miettinyt ihan samaa”, vastaa Hanna.  Pian tämän jälkeen kyläläisten postilaatikoihin kolahti kirje, missä idea esiteltiin:

EHDOTAMME KYLÄLLEMME:  ”PÄIVÄ ONNENLAAKSOSSA”  AVOIN KYLÄ – OPEN VILLAGE –TAPAHTUMA KOSKENKYLÄ-LEHTOLASSA ENSI KESÄNÄ – INNOSTU MUKAAN! Yhtenä päivänä meidän kylä auki kaikille haluamallamme tavalla: Talot elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan –meiningillä, voitte osallistua omalla tavallanne, viritellä, näyttää ja esitellä, mitä/miten tahdotte: kotipiirinne, pihat, talot ja nurkat, yrityksenne, tarinanne, taitonne ja harrastuksenne jne… ”Pisnestä” saa/on toivottavaa tehdä: ruokaa, kahvia, käsitöitä ym. myytävää, rapsuteltavia eläimiä, kirpparia, talkoita, koskenlaskua, kyyditystä, saunomista, elämyksiä ja kokemuksia jne.

Kettunen ja Kaihlajärvi eivät olleet väärässä muidenkin innostuksen suhteen. Mukaan tapahtumaan ilmoittautui heti 20 Onnenlaakson, eli Koskenkylän ja Lehtolan kylien taloutta. Tämän jälkeen homma lähtikin etenemään vauhdilla. Tapahtuma päätettiin toteuttaa kaksivuotisena hankkeena, jota hallinnoi Koskenkylän Pienviljelijäyhdistys.

Sunnittelupäivä

Päivä Onnenlaaksossa – avoin kylä –hankkeen tavoitteena oli  ”pullikoida” maaseudun tyhjentymispuheita vastaan tuomalla näkyväksi nykypäivän maaseutuelämää: asumista, elinkeinoja, luontoa ja mahdollisuuksia sekä maaseudun merkitystä kansantaloudelle – myös päättäjille, houkutella kylille uusia asukkaita, vapaa‐ajan asukkaita sekä matkailijoita, lisätä kylien asukkaiden yhteistyötä, aktivoida kylän nuoret suunnittelemaan tapahtumaa ja työllistää heitä sekä siistiä kyläympäristöä. Tapahtumapäivän kävijämäärätavoitteeksi asetettiin 350 henkeä. Hankehakemus lähetettiin Leader Viisarille, missä se pienen hionnan jälkeen meni läpi huippupisteillä.

Mukavata kun on kätevätä!

Rahoituspäätös hankkeelle saatiin helmikuussa, ja maaliskuussa aloitettiin virallisesti. Ydinryhmään liittyi Kettusen ja Kaihlajärven lisäksi Sanna Löytöjärvi ja Marja-Liisa Löytöjärvi vastaamaan osaltaan hallinnollisista asioista ja Niina Vuori markkinointisuunnittelijan roolissa.

Ensimmäinen yhteinen tapaaminen koko kylän voimin pidettiin maaliskuun puolivälissä. Päivän aikana mietittiin yhdessä ja erikseen esiteltäviä kohteita eri kanteilta: mitä esitellään, miten, mitä tulisi huomioida, miten markkinoidaan ja niin edelleen. Ideat lensivät ja juttua riitti! Tässä vaiheessa saatiin mahdollisuus myös yhdistää Maaseudun Sivistysliiton Citytorppari-projekti Onnenlaaksoon. Kaupunkilainen Citytorppari, tekstiilitaiteilija Johanna Lauhiala valittiin viettämään reilu viikko Onnenlaaksossa ja tarkkailemaan Onnenlaaksoa urbaanein silmin.

Päivä Onnenlaaksossa –facebook-sivut avattiin heti maaliskuussa ja sivulla alettiin jakaa kylän kuvasatoa: maisemia, eläimiä ja elämänmenoa yleensä. Kuvia on jaettu myös Instagram-tilillä.  Nettisivut avattiin, kun Onnenlaakso-päivän kohteet alkoivat olla kasassa. Nettikanavien lisäksi kevään ja kesän aikana markkinointia tehtiin lehtijuttujen, julisteiden, esitteiden ja tietysti puskaradion avulla – paikallisissa tapahtumissakin oltiin levittämässä ilosanomaa. Suuren päivän 9.7. lähestyessä pystytettiin risteyksiin Päivä Onnenlaaksossa –kyltit opasteiksi.

Onnenlaakson tekijät itse olivat yhä kasvavan täpinän vallassa: projektin parissa touhuaminen oli vaan niin mukavaa ja porukka itseohjautuvaa. Viisi nuorta sai kesätyöpaikan projektin myötä ja kylän maisemia ja pihapiirejä kohennettiin.  Kylien miehet pääsivät elementtiinsä konekentän suunnittelussa, kylttien asennuksessa  ja tienvarsien raivauksessa. Tuoreimmatkin kyläläiset olivat innolla mukana. Kävijämäärän arvuuttelu liikkui sadan ja viidentuhannen välissä. Aina kuitenkin todettiin, että vaikka ei tulisi ketään, niin tavoitteet on saavutettu ja itsellä on ainakin ollut hauskaa!

Zetor

Loppujen lopuksi kohteita kertyi  25, omakotitaloista maatiloihin, konekentästä kosteikkoon ja kappelista venekoppeliin. Päivää ennen H-hetkeä näytteilleasettajat kiersivät itse kaikki kohteet, mitenkäs muuten kuin Onnenlaakson tyyliin kopittomien traktorien lavalla yhteiskuljetuksessa. Kaikkiaan kuutisen tuntia kestänyt kierros avasi yhden sun toisenkin silmät oman ympäristön ihmeille. Onko meillä tosiaan tällaista? Mahtavia puutarhoja, historiallisia, upeita rakennuksia, kekseliäitä ja kauniita sisustuksia, ihania eläimiä rapsuteltavaksi, taidetta, käsitöitä ja henkeäsalpaavia maisemia. Aina ei tarvitse mennä kauas nähdäkseen lähelle, voi mennä myös lähemmäs.

”No kävkö teillä kettään? ”

Onnenlaakso-päivä 9.7. valkeni kuin valkenikin sateettomana. Kohteiden isännät ja emännät olivat valmiuksissa aamukymmeneltä, jotkut vielä aamukahvia hörppien.  Ensin tuli yksi auto, sitten toinen.. ja siitä se hässäkkä sitten lähti!

Ruokajono

Väkeä valui kohteisiin tasaisena virtana koko päivän. Innostuneita ja hyväntuulisia kävijöitä vauvasta vaariin kierteli kohteesta toiseen. Palaute oli ihastunutta – kaikille riitti mielenkiintoista nähtävää. Kahviloissa ja ruokapaikoissa jouduttiin kaivamaan jo naapurinkin pakastinta, että saatiin riittävästi tarjottavaa. Kyselyn perusteella kävijöitä kiinnosti nimenomaan maaseutuelämä kokonaisuudessaan, uudenlainen tapahtumakonsepti ja se, että pääsee tutustumaan aitoihin ympäristöihin. Parannettavaa ensi vuodelle on mm. ruokatarjoiluissa, mitä on syytä lisätä sekä liikenteenohjauksessa. Mutta kuten kävijäpalautteessakin sanottiin, että ”olihan se riemukasta olla liikenneruuhkassa Koskenkylällä”.

Lemmenlukot

Näytteilleasettajien palaverissa heti tapahtuman jälkeisenä sunnuntaina kaikki olivat hiukan pyörällä päästään ja kyselivät toisiltaan vitsaillen, että ”kävkö teillä kettään?” Yksittäisissä kohteissa kävi vieraskirjojen mukaan parhaimmillaan 400 – 500 henkeä, ja koko päivän kävijämääräksi arvioitiin yli 1000 henkeä. Osa vieraista ahkeroi kaikki kohteet ja osa ehti käydä vain muutamassa.  Tavoitemäärä 350 henkeä ylittyi siis moninkertaisesti! Takataskussa muhii monta ideaa ensi vuotta varten.

IMG_8583

Sinä syksyisenä lauantaina vuosi sitten, seuratessaan leipovien ja tapahtumaa ideoivien naisten intoa, totesi Hannan mies Jaakko, että ”kyllä se vaan täytyy uskoa, että ne on tosissaan!” Olihan ne.  Innostus tarttuu eikä valmista tarvitse odottaa, itse tekemällä saa ihmeitä aikaan. Päivä Onnenlaaksossa on ensi kesänä, lauantaina 15.7.2017,entistä ehompi, maaseutu elää, siellä on vaikka mitä ja se to-del-la-kin kiinnostaa!

Kirjoittanut Niina Vuori

Teksti on julkaistu llyhempänä versiona myös Keski-Suomen Maaseudun sivulla.

Lähiön betoni vaihtuu maaseudun vihreyteen – ­ Citytorpparin mietelmiä

Lähiön betoni vaihtuu maaseudun vihreyteen – ­ Citytorpparin mietelmiä

Maaseudulla ei näe liiaksi betonia, harmaita asvaltoituja katuja, kymmeniä ikkunoita vieri vieressä, ei kuule kolisevia rappukäytäviä tai liikenneruuhkia. Maalla kuulee linnun laulun pihapuussa, puiden havinan metsässä, veden liplatuksen rannassa ja maatalouskoneen tai moottoriveneen pärinän jossain kaukana. Mieli rauhottuu ja aistit herkistyvät.

Maaseutu ja metsä ovat minulle tärkeitä levähdyspaikkoja, mutta myös inspiraation lähteitä, vaikka asunkin kaupunkilähiössä. Maaseutu on merkinnyt minulle lapsesta asti kesäloman alkamista, ajatonta aikaa: paljain jaloinjuoksemista, luonnosta ja metsän antimista nauttimista. Kiirettömiä kalastusretkiä ja nuotiokahveja saaressa. Luonnon lähellä elämistä ja perusasioiden äärelle palaamista.

Kun katson kotonani ulos ikkunasta, vastaan katsoo viereisen talon seinä. Täällä kaupungissa ja lähiöissä elämmekin useimmiten harmauden ympäröiminä. Vaikka asummekin tiiviisti ja lähellä toisiamme, ympäristön kylmyys on joskus liikaa. Silloin alkaa tuntua, että betoni, asvaltti, aidat ja sillat odottavat värittäjäänsä.

IMG_0074 (1)  P1000894

Minun luova ilmaisumuotoni ja keinoni värittää ympäristöä on tekstiiligraffitin tekeminen. Tekstiiligraffiti on ollut meillä Suomessa verrattain tuntematon katutaiteen muoto, vaikka maailmalla se on vakiinnuttanut jo paikkansa. Jos tekstiiligraffiti on sinulle vieras termi, voit käydä tutustumassa lyhyeen oppimäärään tekstiiligraffitista Concreatives- ­kollektiivimme nettisivuilla.

20160614_140517    IMG_1498 (4)

Perustimme Concreatives-kollektiivin yhteisestä halusta tuoda tekstiiliä kaupunkiympäristöön ja osallistaa ihmisiä tekemään käsitöitä. Lisää muun muassa kollektiivimme missiosta ja toimitatavoista voit lukea jutustani Maaseudun sivistysliiton sivuilta.

On kiehtovaa tuoda tekstiiligraffiti Onnenlaaksoon. Vaikka luonnossa onkin koko värien kirjo ja hienous itsessään, tekstiili luonnossa yllättää ja sykähdyttää. Toivon sen tuovan uudenlaista pehmeyttä ja lähestyttävyyttä myös Saarijärven miljööseen ja Koskenkylän sillalle, jonne yhteisöllinen teos rakentuu.

Sain Onnenlaaksolaisilta sähköpostiini kuvia Koskenkylän sillasta ja kuulin, että paikalla järjestetään Onnenlaakso­päivänä 9.7. vapaamuotoinen “tapaa vanha tuttu” ­tapahtuma ja sillalle ripustetaan myös verkko lemmenlukkoja varten. Luulen, että yhteisöllisesti rakentuva tekstiiligraffiti sopii hienosti juuri tälle sillalle.

Minulle luontaisella tavalla aika Onnenlaakson Citytorpparina rakentuu paitsi ympäristöön ja sen asukkaisiin tutustumisesta, myös tietysti tekstiiligraffitin valmistamisesta ja osallistavasta käsityöpajasta Onnenlaakson päivänä.

P1000966

Toivon, että Onnenlaaksolaiset ja muut tapahtumassa vierailevat innostuvat tekemään tekstiiligraffitia kanssani, jotta saamme upean teoksen aikaiseksi. Suunnittelen käsityöpajan niin, että se sopii lapsille ja aikuisille, eikä aiempaa taitoa vaadita. Tuodaan yhdessä lämpöä ja hyvää mieltä Koskenkylän sillalle!

Hei nyt, pian tavataan Onnenlaaksossa!

Terveisin Citytorppari Johanna

P.S. Älä unohda seurata Citytorpparin kanavia Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä!

Kuvat: Concreatives, STOAn järjestämä Idän kyläjuhla 5/2016 ja lasten kesäkurssi 6/2016.

On tämä työmaa…

On tämä työmaa…

Kevät on vaihtunut kesäksi. Piinaavan odotuksen jälkeen tammat viimein varsoivat, ja hevoslaumamme kasvoi kahdella tammavarsalla. Kaikki sujui hyvin, ja ensi vuodelle päätettiin laittaa vielä yksi varsa tilaukseen. Varsan siementen perässä ajeltiinkin sitten yömyöhään pitkin pitäjiä, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vaivannäkö kannatti.

DSCN1423 (2)
2.5 syntynyt tammavarsa sai nimekseen Korpituuli

Valon lisääntyessä myös kanaparvessa alkoi ilmetä halukkuutta jälkikasvun hankkimiseen. Tähän mennessä kaksi kanaa on hautonut onnistuneesti, ja yhdellä on vielä muutama päivä hautomista  jäljellä. Nyt toivon hartaasti, ettei enää uusia kanoja löydy lässähtäneenä pesästä, sillä tipukiintiö alkaa olla täynnä. Kun kana päättää hautoa, on sen päätä minun kokemuksen mukaan mahdotonta käännyttää. Parasta on antaa suosiolla hedelmöittyneitä munia haudottavaksi, sillä viikkokausia tyhjää pesää hautova kana kuihduttaa itsensä helposti huonoon kuntoon, kun syöminen ja liikkuminen jäävät hautomakuumeessa vähemmälle.

021

Viime kesän tiput ulkoilemassa

Jos eläinten kanssa kesä on alkanut mukavasti, ei samaa siunausta ole ollut kasvimaan ja puutarhan kanssa. Kuivuuden ja kirvojen massahyökkäyksen lisäksi pihan ryytimaa on tänä vuonna kokenut kovia. Viime kesänä pihassa vapaana kulkevat kanat jättivät viljelykseni rauhaan, ja minä hölmö jo kuvittelin opettaneeni ne kuopsuttelemaan vain luvallisilla alueilla, joita meidän tontilla kyllä piisaa riittämiin. No, nyt oli kasvimaan hyvät matoapajat kuitenkin löydetty. Herneentaimet ja hyvässä kasvussa olleet sipulit oli revitty maasta ja porkkanakylvökset kynnetty pilalle. Kanat saivat arestia, ja minä paikkasin vahinkoja parhaani mukaan.

DSCN1730 DSCN1751
Lämpöpenkkiin istutetut kurpitsat ovat onneksi saaneet kasvaa rauhassa

Seuraavana oli vuorossa koira, joka tuttuun tyyliinsä kaasu pohjassa edeten eksyi kepin perässä kasvimaalle. Jälleen porkkanakylvökset pilalla. Harmituksesta huolimatta päätin vielä laittaa uudet siemenet maahan, ehkä ne kuitenkin ehtisivät kasvaa syömäkokoon. Kylvökset ehtivät juuri nousta pintaan, kun seuraavana kasvimaalla rontosteli hevonen… Siinä kohtaa tuntui, että nyt tästä hommasta on onnenlaaksot kaukana ja ”kiliposen työmaa” hyvin lähellä, kun mikkään ei mee kohtuuella!

DSCN1788
Pölyttäjien suosiman karhunvadelman kukkinta on nyt kauneimmillaan

Enää en uusinut kylvöksiä, mutta onneksi muutama sitkeä porkkanantaimi on selvinnyt hyökkäyksistä. Toisaalta tästä porukasta olisi vielä siat ja isäntä jäljellä, ja molemmissa tapauksissa  seurauksena on ryytimaan lopullinen tuho. Ei siis kannata vielä huokaista.

 

Kirjoittanut Marianna Kuusela

Juhannusmuisteloita, osa 2

Juhannusmuisteloita, osa 2

Suvivirsi osa yksi

Tupa oli pesty.
Tuplaikkunat irroitettu ja viety aittaan
Ikkunoissa äidin kutomat pellavaiset verhot,
pöydällä suuressa lasipurkissa tuoksui juhannusruusuja.
Porraspielessä lehtevät koivut
Unelmia ja haaveita täynnä oli juhannusyö…
Aamuradiosta kuunneltiin Jumalanpalvelus ja Suvivirsi.
päivällä istuttiin keinussa ruusupuskan vieressä
Oli sydänsuven suuri juhla.

Osa kaksi

Sinä juhannusaattona nostettiin salkoon Suomen lippu.
Ajelimme pyörillä Papinkalliolle kokolle,
kaikki sen juhannuksen rippilapset.
Konfirmaatio oli seuraavana päivänä.
Sen päivän Suvivirsi jäi mieleen – pysyvästi
ja Bachin Toccata ja Fuuga, jonka kanttori soitti meille
viimeisellä virsilaulutunnilla kirkossa..
Istuin illalla, yksin, valkoisessa mekossani
hiljaisen tuvan pitkällä penkillä
ja minulla oli tunne että tämän jälkeen
kaikki on muuttunut..

Äitin rippikuva_0001

Osa kolme

Ja sitten ne monet juhannukset tyynynaluskukkineen,
järkevien unien puuttuessa nekin unohtuivat..
Mutta tulivat ne oman elämän näköiset…
Säilörehua kuitenkin peiteltiin jos se oli saatu tehtyä,
lehmät poikivat, vasikat karkasivat
puuhella savutti..
Mutta juhannuspuut tuoksuivat porraspäässä
ja pääskysten Suvivirsi varhaisena aamuhetkenä,
unentuoksuisessa navetassa
se kertoi kaiken.

Kesän ja juhlan
Se nousee mieleen aina, kuuluu kirkkaana..

12825505_595045377310867_633168331_n

– Tuula Kaihlajärvi –

Juhannusmuisteloita, osa 1

Juhannusmuisteloita, osa 1

” Juhannus on meillä herttainen, kirkas taivas on sininen
Pirtti on jo pesty puhtoinen, pihamaakin laastu on. . . . ”
Näin lauloimme kansakoulussa, huolettomassa elämän keväässä.

Äiti_rannalla

Juhannus on sellainen kesän juhla, johon kasataan hyvin paljon odotuksia. Lapsuudesta on siihen jäänyt hyvin paljon aurinkoisia muistoja. Tuntuu  nyt siltä, että aina paistoi aurinko. Vaikka saattoi myös olla sateisiakin juhannuspyhiä.

Pihassa oli isän tuomat koivut rappujen kahta puolta, juhannusruusu kukki, siniristilippu liehui tangossa. Äiti oli tehnyt viiliä jota syötiin kotitekoisen talkkunan kanssa. Muita erikoisia juhannusruokia en muista. Makkaraa ei silloin vielä käristetty. Päällimäisenä on mielessä sellainen oikein Pyhän tuntu, kaikki oli siivottu, jopa navetan yhteydessä oleva latokin lakaistu, koska lehmät olivat laitumella ja kuivat heinät jo loppuneet. Kokko poltettiin omassa rannassa.

kihla 001  Äiti_70v._0012

Nuorena, kun lapsuus oli ohitettu, tuntui juhannus olevan toivoa täynnä? Koska ei tiennyt, mitä silloin saatta tapahtua? Tehtiin juhannustaikoja, ei niistäkään ollut mitään tulosta, koska aamulla en muistanut mitä unta olin nähnyt. Realistisenä ihmisenä en uskonut siihenkään taikaan, että juhannusyönä kun katsoo lähteen silmään, näkee tulevan puolisonsa. Heinikko olisi ollut kasteesta märkä, eikä muita kuitenkaan olisi ollut kurkistelemassa, ehkä oma naama sieltä vain näkyisi.

”Akkojen” kanssa päätimme parikymmentä vuotta sitten tehdä vielä kerran juhannustaikoja. Pistimme seitsemän kukkaa tyynyn alle, ei muuta kuin nukkumaan. En muista mitä toiset näkivät, mutta minun unessa, riihen takana pantiin reippaasti heinää seipäille. Että en suosittele juhannustaikoihin uskomaan. Tai uskokaa silti.

Meidän aikanamme oli kylällä paljon nuorisoa. Koskenkylällä ei ollut kylän yhteistä kokkoa. Kerran päätimme lähteän nuorten porukalla juhannusaattona jonnekin saareen. Eihän sitä nyt juhannusaattona kotona olla. . . . kun kaikki muutkin menee juhlimaan.

vanhakuva_1  Tanhuajat

Meitä oli muistaakseni kolme veneellistä. Tunnelma oli korkealla, mutta joku pojista oli pettynyt, kun puuttui eräs tärkeä henkilö. Istuimme siellä kalliolla ja jotenkin tilanne oli hakusalla ja tunnelma oli pilalla, kun kenelläkään ei ollut tulitikkuja, eikä mitään juotavaa ja syötävää muistettu ottaa mukaan. Eikä siellä kauan viivyttykään, kun lähdimme soutamaan kotirantaa kohti. Ilma oli kaunis.

Kaikki ei ollut vielä menetetty, kun naapurin Raimolla oli auto! Hän pyysi kolme meistä tytöistä kyytiinsä. Oltiin iloisia, ehkä meillä on nyt jotakin jännää tulossa ? Luultiin että mennäänkö Kouheron lavalle, vai Kukonhiekkaan? Mutta yllätys, yllätys, kun kuski kurvasikin autonsa kotinsa autotalliin, ja sanoi että ” kävelkeä nyt jonnekin!” Paiskas oven kiinni ja käveli tupaan.

Emme sitä kovasti edes ihmetelleet, koska tunnettiin tämän kaverin hurtti huumori. Selväksi tuli, ettei meistä kukaan ollut – ainakaan hänelle – tärkeä henkilö!

Mutta nyt kun vertaa tuotakin reissua tähän aikaan, ei tänäpäivänä lähde kukaan juhannusta viettämään ilman eväitä ja ei ainakaan ilman juomisia! Olimme me tosi, tosi kilttejä. Kiitos ajanhengen ja silloisen kasvatuksen. . .

Juhannusaatot meni sitten niinkuin menivät. Kukonhiekkaan pääsimme sitten jo polkupyörillä, eikä oltu kenenkään kyydistä riippuvaisia. Polkupyörä oli siinä vaiheessa vain haitaksi, jos sattui tarttumaan saattomies käsipuoleen. Pyörää ei hylätty eikä jätetty. No, niitäkin tapauksia oli tosi harvoin.

Juhannuskisat Saarijärvellä oli meille nuorillekin vuoden tapahtuma. Siellä näki kotimaisia nimekkäitä kilpailijoita ja komeita tummia juoksijoita (en sano neekereitä, sori) – heistä täytyi saada jopa valokuva. Katsomossa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kuin olisi istunut Olympialaisissa.

No otetaan harppaus tähän päivään ja tunnelmia keskikesän juhlasta muutama
vuosi sitten:

Kuljen pellonlaitaa.
Lokit sinisellä taivaalla
ja vihreällä pellolla.

Keltainen hiirenherne kurkistaa
pienenä tienvierellä,
kun harakankello soittaa
hiljaista melodiaansa
joutsen lahdella lipuu verkkaisesti.

Mutta luoteesta alkaa tuulla.
Vedän villatakin tiukemmalle.
Miksi juhannussää pettää?
Pettäköön.

Lapsenlapsi tuo lupiinin kukkia
jättikimpun.
Vihmokoon sade.
Riehukoon tuuli.

Sydämessä asuu mittumaarin
haaveet ja tunne.

-Aino Leed-

Odottavan aika on pitkä

Odottavan aika on pitkä

Tähän aikaan vuodesta tunnelmaa voisi kuvailla odottavaksi. Useimmat va  rmaan odottavat kesää ja lämpöä, lomaa ja mökkireissuja. Kevät on mukavaa aikaa, kun kaikki kesän riemut ovat vielä edessä.

035

Meilläkin odotetaan. Odotan mielenkiinnolla, että lähtevätkö kaikki kasvit kasvuun, vai tekikö pakkanen talvella tehtävänsä. Vielä innokkaammin odotan peltojen kuivumista, sillä tänä vuonna perunoille, juureksille ja muille vihanneksille on vihdoin tarpeeksi tilaa, kun viljelmät siirtyvät pihan pikkupenkeistä ja laatikoista pellolle.

Yhtä asiaa odotan kuitenkin ylitse muiden, nimittäin tammojen varsomisia. Molemmilla tiineys on jo täysiaikainen, joten varsat saisivat pikkuhiljaa jo syntyä, mutta tammat eivät ole pitäneet kiirettä. Olin valmistautunut tuleviin varsomisiin jo hyvissä ajoin. Otin töistä vapaata, jotta saisin rauhassa viettää aikaa uusien tulokkaiden kanssa ja pystyisin varmistamaan, että emät suoriutuvat tehtävistään kunnialla. No, vapaat olivat ja menivät, mutta tammat näyttävät edelleen tynnyreiltä…

IMG_9938

Hevostamma on siitä ihmeellinen ötökkä, että se pystyy säätelemään varsomisajankohtaa itsellensä sopivaksi. Jos on kylmää ja märkää, kuten tänä keväänä on ollut, on varsomista viisasta lykätä tuonnemmaksi, jolloin varsalla olisi luonnonoloissa paremmat mahdollisuudet selviytyä. Varsominen saattaa myös keskeytyä, jos tammaa häiritään. Usein kuulee kerrottavan, kuinka tammaa oli vahdittu silmä kovana jopa viikkojen ajan, ja lopulta varsa syntyi juuri silloin, kun vahtivuorosta nukuttiin pommiin.

Yleensä varsomiset sujuvat ongelmitta, mutta silloin kun ongelmia tulee, ne ovat yleensä vakavia. Tämän vuoksi varsomisten valvominen on niin tärkeää. Onneksi nykyaikana vahtimisen voi hoitaa myös valvontakameran avulla, jolloin tulevaa emää ei tarvitse häiritä jatkuvalla tallissa ramppaamisella.

Meillä siitostammat tosin asuvat ympäri vuoden ulkona ja kuljeskelevat isolla alueella mielensä mukaan, joten kamerasta ei ole apua. Tammoilla on käytössään oljilla kuivitettu makuuhalli sekä ulkokatos, mutta mieluiten ne viettävät aikaa avoimella paikalla, vaikka ilma olisi huonompikin. Ainoastaan kesähelteellä pahimpaan paarma-aikaan pihattohalli on suosituin ajanviettopaikka. Nyt varsomisten ajaksi aion kuitenkin teljetä emät sisätiloihin, sillä pienen varsan ei ole hyvä maata märässä maassa.

Viimeksi meillä syntyi varsa pari vuotta sitten, ja silloin kaikki sujui hyvin. Tammat ovat luonnostaan erinomaisia synnyttäjiä, ja usein varsan ulossaaminen vaati vain 2-3 voimakasta ponnistusta ja aikaa muutaman minuutin. Kuulostaa helpolta, vai mitä äidit?

Laitumella

Tätä kirjoittaessa on vapunpäivä. Ilma on ollut lämmin ja aurinkoinen, ja ruoho on alkanut vihertää. Malttamaton kasvattaja on tarkkaillut tammojaan tiiviisti jo kolmatta viikkoa, ja pientä kisaväsymystäkin alkaa olla jo havaittavissa. Että terveisiä vaan sinne pihaton tynnyreille, nyt passaisi jo ponnistaa!

 

Kirjoittanut Marianna Kuusela

Hevostytön unelma Onnenlaaksosta

Hevostytön unelma Onnenlaaksosta

Olen aina tiennyt millaisen elämän haluan. En ole haaveillut matkustelusta, rikkauksista tai julkisuudesta, enkä muutenkaan mistään kovin kummoisesta. Kuitenkin yhden asian suhteen olen ollut ehdoton. Elämääni tulisivat aina kuulumaan hevoset.

IMG_7075

Hevoset ovat vaikuttaneet lähes kaikkiin vaiheisiin ja valintoihin elämäni varrella, kuten myös siihen, että oma tieni johti Onnenlaaksoon, ja viljelemään mieheni kanssa pientä maatilaa.

Vaikka kuinka yritän, en pysty muistamaan aikaa ilman hevosia. Ne ovat aina olleet läsnä jollain tapaa. Ensin tuli ratsastusharrastus ja hoitohevoset, myöhemmin omat hevoset ja hevosalan opinnot. Hevoset ovat vaikuttaneet lähes kaikkiin vaiheisiin ja valintoihin elämäni varrella, kuten myös siihen, että oma tieni johti Onnenlaaksoon, ja viljelemään mieheni kanssa pientä maatilaa. Tällä hetkellä hevosia on pihassa seitsemän. Ratsut ovat vaihtuneet ravihevosiin ja siitostammoihin, joista kahden maha kasvaa siihen tahtiin, että muutaman viikon sisällä hevosmäärään on jälleen odotettavissa lisäystä.

076 (1)

Aiemmin en juuri ollut kiinnostunut muista harrastuksista, mutta nykyään olen löytänyt itsestäni myös intohimoisen hyötypuutarhurin. Ja sitä intoa on selvästi enemmän kuin taitoa, mutta onnekseni olen huomannut, että tekemällä sitä oppii, eivätkä pienet epäonnistumiset ole saaneet mielenkiintoa hiipumaan. Päinvastoin, joka vuosi olen lisännyt viljelykasvien määrää ja kuokkinut uusia penkkejä siinä määrin, että ensi kesänä olisi tarkoitus siirtää viljelyksiä jo peltomittakaavaan.

056

Vuosi vuodelta olen yhä enemmän mieltynyt ajatukseen ainakin jonkinasteisesta omavaraisuudesta, ja tähän liittyen olen (miehen kohtalaisesta vastustuksesta huolimatta) onnistunut hankkimaan meille parven kiuruvedenkannan maatiaiskanoja, sekä kaksi mangalitzaa, eli villasikaa. Ihailen ja arvostan etenkin suomalaisten alkuperäisrotujen ominaisuuksia, sitä sisua ja sitkeyttä, joka on taannut selviytymisen näihin päiviin asti.

015

Minulle Onnenlaakso on ennen kaikkea ympäristö, jossa voin toteuttaa unelmaani. Elää sitä elämää, jota kaipasin jo kauan ennen tänne tuloa. Nyt ei tarvitse enää odottaa, kaikki on tässä.

Kirjoittanut Marianna Kuusela

Meidän tiemme Onnenlaaksoon

Meidän tiemme Onnenlaaksoon

Koti. Siellä on hyvä olla. Siellä on kaikki mitä ihminen tarvitsee. Siellä on sydän. Nyt olemme kotona.

Elimme lapsuutemme ja nuoruutemme maalla, luonto ja hiljaisuus ympärillämme. Lukion jälkeen opiskelu ja työ veivät meidät Karstulasta ensin Tampereelle, sitten Jyväskylään. Olimme poissa maaseudulta yli kymmenen vuoden ajan. Kaipuu maalle, pois kaupungin vilskeestä ja valoista oli kuitenkin aina ajatuksissamme. Olimme kaupungissa vain pyörähtämässä, välietapilla elämän menoista.

CAM00859_resized

SAMSUNG

Kun suunnittelimme maalle muuttoa, oli ensimmäisena mielessämme muutto Jyväskylän lähistölle, maaseutumaiseen ympäristöön. Onneksi omakotitaloista tekemämme ostotarjoukset eivät menneet läpi. Pidimme tätä jälkeenpäin merkkinä, joka ohjasi meitä oikeaan suuntaan. Saimme nimittäin kuulla mahdollisuudesta viettää aikaa unelmapaikalla, Koskenkylällä, joen ympäröimällä Kotiniemellä. Saimme mahdollisuuden jatkaa mieheni suvun perintöä.

Eipä siinä kauaa mennytkään, kun asiat vain rullasivat eteenpäin. Kaikki tapahtui niin luontevasti, ilman epäröintiä tai jarruttelua. Pian nousi unelmiemme talo Kotiniemeen. Talo, josta tuli heti koti. Koti, joka sai sydämemme.

20160110_140959_resized

Eivät välimatkat, eivät työt Jyväskylässä, eivät lasten pitkät koulumatkat, mikään ei estänyt meitä muuttamasta maalle. Seudulle, jossa naapurit tervehtivät, auttavattarvittaessa. Seudulle, jossa lapset voivat käydä pientä kyläkoulua ja koulumatka on turvallinen kulkea. Seudulle, jossa joki virtaa keskellä ja onnellisuutta ei peitellä. Onnenlaaksoon.

CAM00353_resized

 

Kirjoittanut Ottilia Mäkinen