Kevät on vaihtunut kesäksi. Piinaavan odotuksen jälkeen tammat viimein varsoivat, ja hevoslaumamme kasvoi kahdella tammavarsalla. Kaikki sujui hyvin, ja ensi vuodelle päätettiin laittaa vielä yksi varsa tilaukseen. Varsan siementen perässä ajeltiinkin sitten yömyöhään pitkin pitäjiä, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että vaivannäkö kannatti.
2.5 syntynyt tammavarsa sai nimekseen Korpituuli
Valon lisääntyessä myös kanaparvessa alkoi ilmetä halukkuutta jälkikasvun hankkimiseen. Tähän mennessä kaksi kanaa on hautonut onnistuneesti, ja yhdellä on vielä muutama päivä hautomista jäljellä. Nyt toivon hartaasti, ettei enää uusia kanoja löydy lässähtäneenä pesästä, sillä tipukiintiö alkaa olla täynnä. Kun kana päättää hautoa, on sen päätä minun kokemuksen mukaan mahdotonta käännyttää. Parasta on antaa suosiolla hedelmöittyneitä munia haudottavaksi, sillä viikkokausia tyhjää pesää hautova kana kuihduttaa itsensä helposti huonoon kuntoon, kun syöminen ja liikkuminen jäävät hautomakuumeessa vähemmälle.
Viime kesän tiput ulkoilemassa
Jos eläinten kanssa kesä on alkanut mukavasti, ei samaa siunausta ole ollut kasvimaan ja puutarhan kanssa. Kuivuuden ja kirvojen massahyökkäyksen lisäksi pihan ryytimaa on tänä vuonna kokenut kovia. Viime kesänä pihassa vapaana kulkevat kanat jättivät viljelykseni rauhaan, ja minä hölmö jo kuvittelin opettaneeni ne kuopsuttelemaan vain luvallisilla alueilla, joita meidän tontilla kyllä piisaa riittämiin. No, nyt oli kasvimaan hyvät matoapajat kuitenkin löydetty. Herneentaimet ja hyvässä kasvussa olleet sipulit oli revitty maasta ja porkkanakylvökset kynnetty pilalle. Kanat saivat arestia, ja minä paikkasin vahinkoja parhaani mukaan.
Lämpöpenkkiin istutetut kurpitsat ovat onneksi saaneet kasvaa rauhassa
Seuraavana oli vuorossa koira, joka tuttuun tyyliinsä kaasu pohjassa edeten eksyi kepin perässä kasvimaalle. Jälleen porkkanakylvökset pilalla. Harmituksesta huolimatta päätin vielä laittaa uudet siemenet maahan, ehkä ne kuitenkin ehtisivät kasvaa syömäkokoon. Kylvökset ehtivät juuri nousta pintaan, kun seuraavana kasvimaalla rontosteli hevonen… Siinä kohtaa tuntui, että nyt tästä hommasta on onnenlaaksot kaukana ja ”kiliposen työmaa” hyvin lähellä, kun mikkään ei mee kohtuuella!
Pölyttäjien suosiman karhunvadelman kukkinta on nyt kauneimmillaan
Enää en uusinut kylvöksiä, mutta onneksi muutama sitkeä porkkanantaimi on selvinnyt hyökkäyksistä. Toisaalta tästä porukasta olisi vielä siat ja isäntä jäljellä, ja molemmissa tapauksissa seurauksena on ryytimaan lopullinen tuho. Ei siis kannata vielä huokaista.
Kirjoittanut Marianna Kuusela
