Olipa kerran.. Päivä Onnenlaaksossa

Olipa kerran.. Päivä Onnenlaaksossa

Syyskuinen lauantai  vuonna 2015, Tuire Kettusen ja Hanna Kaihlajärven perinteinen kuukausittainen ruisleivän leivontapäivä, tällä kertaa Kaihlajärvellä.

Kettusta ketuttaa, on ketuttanut jo jonkun aikaa. Yleinen keskustelu maalla asumisesta huokuu liikaa ankeutta.  ”Maaseutu autioituu, siellä ei ole mitään eikä se kiinnosta ketään”, on väittämä, jota Kettunen on kuullut riittämiin. Kettusen omat kokemukset ja keskustelut muiden maalla asujien kanssa sen sijaan kertovat päinvastaista: maaseudun asukkaat ovat tyytyväisiä ja arvostavat ympäristöään.

”Nyt minä sen keksin!”, touhuaa Kettunen innoissaan jo ovelta saapuessaan Kaihlajärvelle. ”Koska meillä on hyvä kylä, missä meillä on vaikka mitä, niin näytetään se! Avataan ovet, kutsutaan ihmiset katsomaan paikan päälle miten maalla asutaan ja eletään. Näytetään, mitä meillä on!” ”Kuule, itse asiassa olen miettinyt ihan samaa”, vastaa Hanna.  Pian tämän jälkeen kyläläisten postilaatikoihin kolahti kirje, missä idea esiteltiin:

EHDOTAMME KYLÄLLEMME:  ”PÄIVÄ ONNENLAAKSOSSA”  AVOIN KYLÄ – OPEN VILLAGE –TAPAHTUMA KOSKENKYLÄ-LEHTOLASSA ENSI KESÄNÄ – INNOSTU MUKAAN! Yhtenä päivänä meidän kylä auki kaikille haluamallamme tavalla: Talot elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan –meiningillä, voitte osallistua omalla tavallanne, viritellä, näyttää ja esitellä, mitä/miten tahdotte: kotipiirinne, pihat, talot ja nurkat, yrityksenne, tarinanne, taitonne ja harrastuksenne jne… ”Pisnestä” saa/on toivottavaa tehdä: ruokaa, kahvia, käsitöitä ym. myytävää, rapsuteltavia eläimiä, kirpparia, talkoita, koskenlaskua, kyyditystä, saunomista, elämyksiä ja kokemuksia jne.

Kettunen ja Kaihlajärvi eivät olleet väärässä muidenkin innostuksen suhteen. Mukaan tapahtumaan ilmoittautui heti 20 Onnenlaakson, eli Koskenkylän ja Lehtolan kylien taloutta. Tämän jälkeen homma lähtikin etenemään vauhdilla. Tapahtuma päätettiin toteuttaa kaksivuotisena hankkeena, jota hallinnoi Koskenkylän Pienviljelijäyhdistys.

Sunnittelupäivä

Päivä Onnenlaaksossa – avoin kylä –hankkeen tavoitteena oli  ”pullikoida” maaseudun tyhjentymispuheita vastaan tuomalla näkyväksi nykypäivän maaseutuelämää: asumista, elinkeinoja, luontoa ja mahdollisuuksia sekä maaseudun merkitystä kansantaloudelle – myös päättäjille, houkutella kylille uusia asukkaita, vapaa‐ajan asukkaita sekä matkailijoita, lisätä kylien asukkaiden yhteistyötä, aktivoida kylän nuoret suunnittelemaan tapahtumaa ja työllistää heitä sekä siistiä kyläympäristöä. Tapahtumapäivän kävijämäärätavoitteeksi asetettiin 350 henkeä. Hankehakemus lähetettiin Leader Viisarille, missä se pienen hionnan jälkeen meni läpi huippupisteillä.

Mukavata kun on kätevätä!

Rahoituspäätös hankkeelle saatiin helmikuussa, ja maaliskuussa aloitettiin virallisesti. Ydinryhmään liittyi Kettusen ja Kaihlajärven lisäksi Sanna Löytöjärvi ja Marja-Liisa Löytöjärvi vastaamaan osaltaan hallinnollisista asioista ja Niina Vuori markkinointisuunnittelijan roolissa.

Ensimmäinen yhteinen tapaaminen koko kylän voimin pidettiin maaliskuun puolivälissä. Päivän aikana mietittiin yhdessä ja erikseen esiteltäviä kohteita eri kanteilta: mitä esitellään, miten, mitä tulisi huomioida, miten markkinoidaan ja niin edelleen. Ideat lensivät ja juttua riitti! Tässä vaiheessa saatiin mahdollisuus myös yhdistää Maaseudun Sivistysliiton Citytorppari-projekti Onnenlaaksoon. Kaupunkilainen Citytorppari, tekstiilitaiteilija Johanna Lauhiala valittiin viettämään reilu viikko Onnenlaaksossa ja tarkkailemaan Onnenlaaksoa urbaanein silmin.

Päivä Onnenlaaksossa –facebook-sivut avattiin heti maaliskuussa ja sivulla alettiin jakaa kylän kuvasatoa: maisemia, eläimiä ja elämänmenoa yleensä. Kuvia on jaettu myös Instagram-tilillä.  Nettisivut avattiin, kun Onnenlaakso-päivän kohteet alkoivat olla kasassa. Nettikanavien lisäksi kevään ja kesän aikana markkinointia tehtiin lehtijuttujen, julisteiden, esitteiden ja tietysti puskaradion avulla – paikallisissa tapahtumissakin oltiin levittämässä ilosanomaa. Suuren päivän 9.7. lähestyessä pystytettiin risteyksiin Päivä Onnenlaaksossa –kyltit opasteiksi.

Onnenlaakson tekijät itse olivat yhä kasvavan täpinän vallassa: projektin parissa touhuaminen oli vaan niin mukavaa ja porukka itseohjautuvaa. Viisi nuorta sai kesätyöpaikan projektin myötä ja kylän maisemia ja pihapiirejä kohennettiin.  Kylien miehet pääsivät elementtiinsä konekentän suunnittelussa, kylttien asennuksessa  ja tienvarsien raivauksessa. Tuoreimmatkin kyläläiset olivat innolla mukana. Kävijämäärän arvuuttelu liikkui sadan ja viidentuhannen välissä. Aina kuitenkin todettiin, että vaikka ei tulisi ketään, niin tavoitteet on saavutettu ja itsellä on ainakin ollut hauskaa!

Zetor

Loppujen lopuksi kohteita kertyi  25, omakotitaloista maatiloihin, konekentästä kosteikkoon ja kappelista venekoppeliin. Päivää ennen H-hetkeä näytteilleasettajat kiersivät itse kaikki kohteet, mitenkäs muuten kuin Onnenlaakson tyyliin kopittomien traktorien lavalla yhteiskuljetuksessa. Kaikkiaan kuutisen tuntia kestänyt kierros avasi yhden sun toisenkin silmät oman ympäristön ihmeille. Onko meillä tosiaan tällaista? Mahtavia puutarhoja, historiallisia, upeita rakennuksia, kekseliäitä ja kauniita sisustuksia, ihania eläimiä rapsuteltavaksi, taidetta, käsitöitä ja henkeäsalpaavia maisemia. Aina ei tarvitse mennä kauas nähdäkseen lähelle, voi mennä myös lähemmäs.

”No kävkö teillä kettään? ”

Onnenlaakso-päivä 9.7. valkeni kuin valkenikin sateettomana. Kohteiden isännät ja emännät olivat valmiuksissa aamukymmeneltä, jotkut vielä aamukahvia hörppien.  Ensin tuli yksi auto, sitten toinen.. ja siitä se hässäkkä sitten lähti!

Ruokajono

Väkeä valui kohteisiin tasaisena virtana koko päivän. Innostuneita ja hyväntuulisia kävijöitä vauvasta vaariin kierteli kohteesta toiseen. Palaute oli ihastunutta – kaikille riitti mielenkiintoista nähtävää. Kahviloissa ja ruokapaikoissa jouduttiin kaivamaan jo naapurinkin pakastinta, että saatiin riittävästi tarjottavaa. Kyselyn perusteella kävijöitä kiinnosti nimenomaan maaseutuelämä kokonaisuudessaan, uudenlainen tapahtumakonsepti ja se, että pääsee tutustumaan aitoihin ympäristöihin. Parannettavaa ensi vuodelle on mm. ruokatarjoiluissa, mitä on syytä lisätä sekä liikenteenohjauksessa. Mutta kuten kävijäpalautteessakin sanottiin, että ”olihan se riemukasta olla liikenneruuhkassa Koskenkylällä”.

Lemmenlukot

Näytteilleasettajien palaverissa heti tapahtuman jälkeisenä sunnuntaina kaikki olivat hiukan pyörällä päästään ja kyselivät toisiltaan vitsaillen, että ”kävkö teillä kettään?” Yksittäisissä kohteissa kävi vieraskirjojen mukaan parhaimmillaan 400 – 500 henkeä, ja koko päivän kävijämääräksi arvioitiin yli 1000 henkeä. Osa vieraista ahkeroi kaikki kohteet ja osa ehti käydä vain muutamassa.  Tavoitemäärä 350 henkeä ylittyi siis moninkertaisesti! Takataskussa muhii monta ideaa ensi vuotta varten.

IMG_8583

Sinä syksyisenä lauantaina vuosi sitten, seuratessaan leipovien ja tapahtumaa ideoivien naisten intoa, totesi Hannan mies Jaakko, että ”kyllä se vaan täytyy uskoa, että ne on tosissaan!” Olihan ne.  Innostus tarttuu eikä valmista tarvitse odottaa, itse tekemällä saa ihmeitä aikaan. Päivä Onnenlaaksossa on ensi kesänä, lauantaina 15.7.2017,entistä ehompi, maaseutu elää, siellä on vaikka mitä ja se to-del-la-kin kiinnostaa!

Kirjoittanut Niina Vuori

Teksti on julkaistu llyhempänä versiona myös Keski-Suomen Maaseudun sivulla.

Juhannusmuisteloita, osa 2

Juhannusmuisteloita, osa 2

Suvivirsi osa yksi

Tupa oli pesty.
Tuplaikkunat irroitettu ja viety aittaan
Ikkunoissa äidin kutomat pellavaiset verhot,
pöydällä suuressa lasipurkissa tuoksui juhannusruusuja.
Porraspielessä lehtevät koivut
Unelmia ja haaveita täynnä oli juhannusyö…
Aamuradiosta kuunneltiin Jumalanpalvelus ja Suvivirsi.
päivällä istuttiin keinussa ruusupuskan vieressä
Oli sydänsuven suuri juhla.

Osa kaksi

Sinä juhannusaattona nostettiin salkoon Suomen lippu.
Ajelimme pyörillä Papinkalliolle kokolle,
kaikki sen juhannuksen rippilapset.
Konfirmaatio oli seuraavana päivänä.
Sen päivän Suvivirsi jäi mieleen – pysyvästi
ja Bachin Toccata ja Fuuga, jonka kanttori soitti meille
viimeisellä virsilaulutunnilla kirkossa..
Istuin illalla, yksin, valkoisessa mekossani
hiljaisen tuvan pitkällä penkillä
ja minulla oli tunne että tämän jälkeen
kaikki on muuttunut..

Äitin rippikuva_0001

Osa kolme

Ja sitten ne monet juhannukset tyynynaluskukkineen,
järkevien unien puuttuessa nekin unohtuivat..
Mutta tulivat ne oman elämän näköiset…
Säilörehua kuitenkin peiteltiin jos se oli saatu tehtyä,
lehmät poikivat, vasikat karkasivat
puuhella savutti..
Mutta juhannuspuut tuoksuivat porraspäässä
ja pääskysten Suvivirsi varhaisena aamuhetkenä,
unentuoksuisessa navetassa
se kertoi kaiken.

Kesän ja juhlan
Se nousee mieleen aina, kuuluu kirkkaana..

12825505_595045377310867_633168331_n

– Tuula Kaihlajärvi –

Juhannusmuisteloita, osa 1

Juhannusmuisteloita, osa 1

” Juhannus on meillä herttainen, kirkas taivas on sininen
Pirtti on jo pesty puhtoinen, pihamaakin laastu on. . . . ”
Näin lauloimme kansakoulussa, huolettomassa elämän keväässä.

Äiti_rannalla

Juhannus on sellainen kesän juhla, johon kasataan hyvin paljon odotuksia. Lapsuudesta on siihen jäänyt hyvin paljon aurinkoisia muistoja. Tuntuu  nyt siltä, että aina paistoi aurinko. Vaikka saattoi myös olla sateisiakin juhannuspyhiä.

Pihassa oli isän tuomat koivut rappujen kahta puolta, juhannusruusu kukki, siniristilippu liehui tangossa. Äiti oli tehnyt viiliä jota syötiin kotitekoisen talkkunan kanssa. Muita erikoisia juhannusruokia en muista. Makkaraa ei silloin vielä käristetty. Päällimäisenä on mielessä sellainen oikein Pyhän tuntu, kaikki oli siivottu, jopa navetan yhteydessä oleva latokin lakaistu, koska lehmät olivat laitumella ja kuivat heinät jo loppuneet. Kokko poltettiin omassa rannassa.

kihla 001  Äiti_70v._0012

Nuorena, kun lapsuus oli ohitettu, tuntui juhannus olevan toivoa täynnä? Koska ei tiennyt, mitä silloin saatta tapahtua? Tehtiin juhannustaikoja, ei niistäkään ollut mitään tulosta, koska aamulla en muistanut mitä unta olin nähnyt. Realistisenä ihmisenä en uskonut siihenkään taikaan, että juhannusyönä kun katsoo lähteen silmään, näkee tulevan puolisonsa. Heinikko olisi ollut kasteesta märkä, eikä muita kuitenkaan olisi ollut kurkistelemassa, ehkä oma naama sieltä vain näkyisi.

”Akkojen” kanssa päätimme parikymmentä vuotta sitten tehdä vielä kerran juhannustaikoja. Pistimme seitsemän kukkaa tyynyn alle, ei muuta kuin nukkumaan. En muista mitä toiset näkivät, mutta minun unessa, riihen takana pantiin reippaasti heinää seipäille. Että en suosittele juhannustaikoihin uskomaan. Tai uskokaa silti.

Meidän aikanamme oli kylällä paljon nuorisoa. Koskenkylällä ei ollut kylän yhteistä kokkoa. Kerran päätimme lähteän nuorten porukalla juhannusaattona jonnekin saareen. Eihän sitä nyt juhannusaattona kotona olla. . . . kun kaikki muutkin menee juhlimaan.

vanhakuva_1  Tanhuajat

Meitä oli muistaakseni kolme veneellistä. Tunnelma oli korkealla, mutta joku pojista oli pettynyt, kun puuttui eräs tärkeä henkilö. Istuimme siellä kalliolla ja jotenkin tilanne oli hakusalla ja tunnelma oli pilalla, kun kenelläkään ei ollut tulitikkuja, eikä mitään juotavaa ja syötävää muistettu ottaa mukaan. Eikä siellä kauan viivyttykään, kun lähdimme soutamaan kotirantaa kohti. Ilma oli kaunis.

Kaikki ei ollut vielä menetetty, kun naapurin Raimolla oli auto! Hän pyysi kolme meistä tytöistä kyytiinsä. Oltiin iloisia, ehkä meillä on nyt jotakin jännää tulossa ? Luultiin että mennäänkö Kouheron lavalle, vai Kukonhiekkaan? Mutta yllätys, yllätys, kun kuski kurvasikin autonsa kotinsa autotalliin, ja sanoi että ” kävelkeä nyt jonnekin!” Paiskas oven kiinni ja käveli tupaan.

Emme sitä kovasti edes ihmetelleet, koska tunnettiin tämän kaverin hurtti huumori. Selväksi tuli, ettei meistä kukaan ollut – ainakaan hänelle – tärkeä henkilö!

Mutta nyt kun vertaa tuotakin reissua tähän aikaan, ei tänäpäivänä lähde kukaan juhannusta viettämään ilman eväitä ja ei ainakaan ilman juomisia! Olimme me tosi, tosi kilttejä. Kiitos ajanhengen ja silloisen kasvatuksen. . .

Juhannusaatot meni sitten niinkuin menivät. Kukonhiekkaan pääsimme sitten jo polkupyörillä, eikä oltu kenenkään kyydistä riippuvaisia. Polkupyörä oli siinä vaiheessa vain haitaksi, jos sattui tarttumaan saattomies käsipuoleen. Pyörää ei hylätty eikä jätetty. No, niitäkin tapauksia oli tosi harvoin.

Juhannuskisat Saarijärvellä oli meille nuorillekin vuoden tapahtuma. Siellä näki kotimaisia nimekkäitä kilpailijoita ja komeita tummia juoksijoita (en sano neekereitä, sori) – heistä täytyi saada jopa valokuva. Katsomossa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kuin olisi istunut Olympialaisissa.

No otetaan harppaus tähän päivään ja tunnelmia keskikesän juhlasta muutama
vuosi sitten:

Kuljen pellonlaitaa.
Lokit sinisellä taivaalla
ja vihreällä pellolla.

Keltainen hiirenherne kurkistaa
pienenä tienvierellä,
kun harakankello soittaa
hiljaista melodiaansa
joutsen lahdella lipuu verkkaisesti.

Mutta luoteesta alkaa tuulla.
Vedän villatakin tiukemmalle.
Miksi juhannussää pettää?
Pettäköön.

Lapsenlapsi tuo lupiinin kukkia
jättikimpun.
Vihmokoon sade.
Riehukoon tuuli.

Sydämessä asuu mittumaarin
haaveet ja tunne.

-Aino Leed-